Enkelihierarkian juuret ovat sekä Raamatussa että oman aikansa maailmankuvassa. Raamattu ei kuitenkaan tarkkaan kerro minkälainen järjestys enkeleiden kesken vallitsee, mutta käyttää tuonpuoleisen maailman luoduista olennoista erilaisia luokittelevia ilmaisuja. Niiden ja muutoinkin hierarkkisen maailmankuvan pohjalta kirkkoisät ja muut teologit yrittivät rakentaa erilaisia enkelihierarkioita. Yleensä enkelit jaettiin yhdeksään, joskus seitsemään tai jopa 12 ryhmään.

Taivaan valtakunnassa on hierarkinen järjestys myös enkeleiden keskuudessa.

Enkeliarvojärjestys

Enkeleiden valtakunta jaetaan yleensä alempiin ja ylempiin ryhmiin esim. Raamatun pohjalta. Tunnetuin on 9-osainen enkeliarvojärjestys, joka jakautuu kolmeen hierarkiaan, joissa jokaisessa on kolme kuoroa, piiriä tai porrasta. On olemassa myös seitsemään tai jopa kahteentoista ryhmään – hierarkiaan – jaettuja enkelimaailmoja. Tunnetuimman 9-osaisen enkelihierarkian esitti alun perin 500-luvulla Dionysios Areiopagita. Hän sai käsityksilleen ikään kuin kirkollisen ja opillisen siunauksen Tuomas Akvinolaiselta 1200-luvulla.

1. hierarkia/sfääri2. hierarkia/sfääri3. hierarkia/sfääri
Taivaalliset neuvonantajatTaivaalliset KäskynhaltijatTaivaalliset Lähettiläät
1. Serafit4. Herruudet7. Ruhtinaat
2. Kerubit5. Hyveet eli vallat8. Arkkienkelit
3. Truunit eli valtaistuimet6. Voimat9. Enkelit
Alunperin 500-luvulla esitetty 9-portainen enkelihierarkia on kirkon hyväksymä arvojärjestys.

Serafit

9-portaisen enkelihierarkian ylin ryhmä: 1.hierarkian (sfäärin) 1. kuoro.

Kuusisiipinen enkeli, Serafi, tarkoittaa palavaa liekkiä, tulta tai sytyttäjää. Serafit ovat enkeliryhmistä lähinnä Luojaa, ja niiden tehtävä on ylistää Jumalaa. Niiden palava rakkaus myös poistaa kaiken sen, mikä estää ihmisiä kohtaamasta Jumalaa.

Erään tulkinnan mukaan serafit peittivät siivillään kasvonsa Jumalan kirkkaudesta häikäistyneinä, jalkansa kunnioittaakseen Jumalaa, ja lensivät voidakseen nopeammin suorittaa Jumalalta saatuja tehtäviä.

Serafit ovat enkeleistä kaikkein lähinnä Luojaa

Serafeja on pidetty rakkauden, valon ja tulen enkeleinä. Kirkkotaiteessa niiden väri on usein punainen. Jumalan valtaistuinta kiertävien ja sen ympärillä laulavien serafien on näin tekemällä ajateltu toistavan luomisen laulua, tanssivan ja ylistävän Jumalaa ikään kuin luomisen kaikuna. Serafit mainitaan usein kerubien kanssa kansanhurskauden ja virsikirjan taivastoiveissa ja -kuvauksissa. 

Kerubit

9-portaisen enkelihierarkian toiseksi ylin ryhmä: 1.hierarkian (sfäärin) 2. kuoro

Cherubim on yhtä kuin ”Jumalan tuntemuksen täy­teys”, jumaluuden läsnäolon vertauskuva. Käsite on assy­rialaista alkuperää; siellä karibu merkitsee: ”se joka rukoi­lee” tai ”se joka tuo tiedon” tai ”olla lähellä”. Assyrialaisessa taiteessa enkelit esitetään siivekkäiksi olennoiksi, joilla on joko ihmisen tai leijonan kasvot ja kotkan tai härän tai sfinksin ruumis. Alkujaan he olivat lä­hempänä palatsin portinvartijoita kuin enkeleitä. Kirkkotaiteessa nelisiipisinä esitetyt kerubit ovat Raamatussa kuvattu ennen kaikkea pyhien paikkojen vartijana ja Jumalan ilmestymisen ja läsnäolon vertauskuvana.

Kerubien muotokieli on muuttunut kulttuurien kehityksessä vuosituhansien aikana eläinhahmosta pulleaksi pienokaiseksi.

Ajan mittaan kerubit muuttuivat roomalaisen kansan­perinteen vaikutuksesta pienokaisiksi – putti, putto (ital. pieni poika), jonka esi-kuva on italialaisen taiteilija Rafaelin Vatikaanin Sikstiiniläiskappeliin maalaamassa Sikstiiniläismadonna-freskossa, jonka koristeellisesta yksityiskohdasta Rafaelin enkelit on poimittu. Kerubit ovat (eng. cherubs) lapsenomaisia hahmoja, jotka tapaa yleensä leijailemasta lemmenjumala Cupidon lailla.

Kerubi on myös hyvä esimerkki enkelihahmojen kulttuurisesta kehityksestä eli tässä tapauksessa babylonialaisesta vaikutuksesta juutalaisten enkeliuskoon. Sanan alkuperä on nimittäin johdettavissa Mesopotamiaan ja akkadin kielen sanaan karibu tai karibtu, joka tarkoittaa esirukoilijapappia tai ihmisen ja eläimen hahmosta koostuvaa sekaolentoa. Usein näillä olennoilla oli leijonan tai härän ruumis, ihmisen pää ja selässään siivet. Tällaisia olentoja kuvattiin muinaisitämaisessa perinteessä pyhien paikkojen, etenkin temppeleiden vartijoina.